Hauen (Esox lucius), mateen (Lota lota) ja särjen (Rutilus rutilus) poikasten näytepisteet Pohjanpitäjänlahdella

Kartta näyttää näytepisteet, joissa on pyydetty hauen-, mateen- ja särjenpoikasia vuosina 2003-2005 ja 2007 Pohjanpitäjänlahdella ja  Tammisaaren edustan merialueilla.

Näytepisteet sijaitsevat sisä,- väli- ja ulkosaariston ruovikoissa, jotka tiedetään kalanpoikasten suosimiksi ympäristöiksi. Ruovikot paikannettiin ilma- ja satelliittikuvien avulla. Vuonna 2006 mukana oli  myös rakkolevärantoja.

Tutkimuksessa kalanpoikasia havainnoitiin valkolevyn avulla ja pyydettiin kauhalla.

Lisääntymisalueet vaikuttavat yleensä ratkaisevasti kalakannan kokoon. Kun lisääntymisalueet usein ovat usein myös herkkiä erilaisille ympäristömuutoksille, on tärkeää että ne otetaan huomioon vesi- ja ranta-alueita muuttavassa toiminnassa.

Tutkimusaineistoa käytetään hyväksi selvitettäessä kalojen lisääntymisalueita.  Pyyntitulosten ja ympäristötietojen pohjalta voidaan myös  matemaattisten mallien avulla ennustaa potentiaalisia  lisääntymisalueita laajemmille rannikkoalueille.

Aineisto on tuotettu Rannikon kalojen lisääntymisalueet –hankkeen puitteissa, joka on VELMUn osahanke. Hankkeessa kehitetään rannikon olosuhteisiin soveltuvia menetelmiä kalojen lisääntymisalueiden kartoittamiseksi ja tuotetaan karttatietoa lisääntymisalueista.

 

Lisätietoja aineistosta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Linkkejä

Rannikon kalojen lisääntymisalueet - VELMUn osahanke (RKTL:n sivuilla)

Tietoa kalalajeista RKTL:n sivuilla: Hauki, Made, Särki

Aineiston kattavuus

Kuukauden ikäinen mateenpoikanen.   

Valkolevy apuna mateenpoikasten etsinnässä.