"Klassinen" konseptuaalinen semantiikka (Jackendoff 1983, 1990, 1996)

Konseptuaalinen semantiikka poikkeaa edellä esitellyistä kieliopin malleista siinä, että siinä ei johdeta representaatioita toisistaan. Konseptuaalinen semantiikka on lisäksi käytännössä kokonaisvaltaisempi mentaalinen teoria kielestä kuin generatiiviset mallit yleensä. Tällä tarkoitan sitä, että konseptuaalinen semantiikka ottaa kielen kuvauksessa aktiivisesti huomioon paitsi puhtaasti kieltä koskevat mentaaliset osa-alueet, myös sellaiset ei-kielelliset alueet, jotka ovat yhteydessä kieleen esimerkiksi leksikon tai morfologian välityksellä: eli esimerkiksi spatiaaliseen rakenteeseen sellaisen verbin merkityksen kuvauksessa kuin käyristyä, kasvaa, jne., koska ne kuvaavat muutosta spatiaalisessa rakenteessa (käyristyä-verbi ilmaisee esineen jonkin akselin käyryyden muutosta ja kasvaa-verbi ilmaisee esineen koon muutosta). Kielen teorian on pystyttävä mallintamaan myös se, kuinka on mahdollista puhua siitä, mitä nähdään, tunnetaan, kuullaan, haistetaan, koetaan sosiaalisesti tärkeäksi jne.

Konseptuaalinen semantiikka voidaan katsoa tutkimusohjelmaksi, jolla on kaksi strategista toimintaohjetta (ks. Nikanne 2002):

1. Etsi pienimmät mahdolliset autonomiset järjestelmät - joilla on omat primitiiviset yksikkönsä ja niiden kombinoitumisperiaatteet.

2. Määrittele näiden autonomisten järjestelmien keskinäiset kytkennät. (Huom. kytkentä on kuvaus - mapping - jonka ei tarvitse olla yhden suhde yhteen.

Ohje 1 olettaa, että jonkinlainen modulaarisuus on ainakin kuvauksen tasolla mahdollinen. On vain etsittävä ne ihmismielen osa-alueet, joiden hyvämuotoisuussäännöt eivät riipu toisista osa-alueista. Interface-ajatus eli ajatus mielen eri osa-alueiden keskinäisistä kytkennöistä on myös konseptuaalisessa semantiikassa keskeinen, kuten se on myös minimalismissa. Sen sijaan oletusta, että kytkentä on välttämättä kuvaus yhden suhteessa yhteen, ei konseptuaalisessa semantiikassa ole. Niinpä kytkentäsäännöt ovat keskeinen osa kielioppia ja koko mentaalista mallia, ja ne saattavat olla osin hyvinkin mutkikkaita. Etuna on se, että tätä mutkikkuutta ei tarvitse olettaa itse representaatioihin.

Koska konseptuaalinen semantiikka olettaa, että kukin representaatio on oman moduulinsa tuote, niin lähestymistapaa voidaan kutsua nimellä representationaalinen modulaarisuus (rperesentational modularity).

Yksi keskeinen ero Chomskyn malleihin on leksikon erilainen asema. Konseptuaalisessa semantiikassa ei oleteta, että leksikaalinen yksikkö missään vaiheessa sijoitetaan rakenteeseen. Leksikaaliset yksiköt ovat tässä mallissa osa kytkentäsäännöstöä. Esimerkiksi suomen sana sika antaa luvan yhdistää fonologisen rakenteen /sika/ syntaktiseen kategoriaan N ja konseptuaaliseen representaatioon ASIA, jonka piirteitä ovat esim. [+elollinen] ja [+jaoton]. Myös muut kognitiiviset osa-alueet, jotka liittyvät sian käsitteeseen (muoto, väri, ääni ym.) voidaan yhdistää kyseiseen ääntämykseen, syntaktiseen kategoriaan ja konseptuaaliseen representaatioon, kun käytetään nimenomaista sanaa sika. Tätä asiaa käsitellään tarkemmin leksikon osuudessa.

Konseptuaalisen semantiikan kielioppimalli perustuu Ray Jackendoffin kirjassaan Semantics and Cognition (1983) esittämään malliin, ja hänen kirjoituksissaan se on pysynyt suhteellisen muuttumattomana läpi 1990-luvun (esim. teoksissa Semantic Structures 1990 ja The Architecture of the Language Faculty 1996).

Jackendoffin malli voidaan esittää kaavakuvan avulla seuraavasti:

(1) (2) (3) (4) (5)

Urpo Nikanne, maaliskuu 2002